Suosikkijuontaja Suvi Hartlin pääsi koronakaranteenista!

Aito Iskelmän juontaja Suvi Hartlin sai epäonnekseen koronatartunnan. Kaikeksi onneksi Suville ei tullut sen suurempia ongelmia taudista, kuten hän kirjoittaa Instagram-sivuillaan.

Suvi sanoo olevansa hyvin onnekas, sillä hän kuuluu vielä koronaviruksen riskiryhmään. Viikon koronaeristys on nyt päättynyt.

Jostain syystä kroppa kuitenkin kesti viruksen hyvin ja tuskin huomasin oireita. Riskiryhmäläisellekin voi siis käydä näin. Halusin kertoa tämän, koska olen saanut valtavasti viestejä tuntemattomilta, jotka kokevat ahdistusta ja tartunta pelottaa. Mulla ei ollut yhtään kuumetta, yskää tai hengenahdistusta enkä tarvinnut ensimmäistäkään särkylääkettä. Ymmärrän kyllä, että oon pirun onnekas”, Suvi toteaa helpottuneena.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Kippis eristyksen päättymiselle!☀️🥂 Keväällä korona pelotti todella paljon, koska joudun säännöllisesti ottamaan pistoksina vastustuskykyä madaltavaa reumalääkettä. Jostain syystä kroppa kuitenkin kesti viruksen hyvin ja tuskin huomasin oireita. Riskiryhmäläisellekin voi siis käydä näin. Halusin kertoa tämän, koska olen saanut valtavasti viestejä tuntemattomilta, jotka kokevat ahdistusta ja tartunta pelottaa. Mulla ei ollut yhtään kuumetta, yskää tai hengenahdistusta enkä tarvinnut ensimmäistäkään särkylääkettä. Ymmärrän kyllä, että oon pirun onnekas. Aurinko paistaa ja just nyt tuntuu tosi ihanalta!☀️💛 Valoa sun päivään! #koronasyksy2020

Henkilön Suvi Hartlin (@suvihartlin) jakama julkaisu

Kuva: Suvi Hartlinin Instagram-sivu

Aiheeseen sopivaa

Salkkari-Hannan perheen suuri suru – koira jouduttiin lopettamaan!

Salkkari-Sallan eli Hanna Kinnusen perheen rakas Sisu-koira jouduttiin lopettamaan. Valloittava pentu kärsi perinnöllisistä sairauksista. " Teen tämän päivityksen raskain mielin, mutta kerron tästä, koska niin moni kyselee, missä stooreissani näkynyt ...

Maria Nordin kohauttaa taas: “Unohda diagnoosisi”

Vaihtoehtohoitoguru Maria Nordin osaa kyllä hämmentämisen taidon. Nyt hän käskee unohtamaan sairauksien diagnoosit. "Sairaudesta on vaikeampi toipua diagnoosin jälkeen. Aloita parantuminen unohtamalla diagnoosisi. Älä vakuuta itseäsi diagnoosillasi ja hakeudu vertaisryhmiin", ...

Pippa Laukka palasi sorvin ääreen lääkäriksi!

Tv-lääkäri Pippa Laukka on televisiosta tullut tutuksi varsinkin Olet mitä syöt-ohjelmasta, jossa hän paimentaa julkkiksia terveellisempiin elämäntapoihin. Pippa oli välillä pomonkin hommissa, mutta nyt hän palannut sorvin ääreen tavallisen lääkärin ...

Miki Liukkosen ja Rita Behmin kohukissa jäi sometauolle!

Somella on ihmeellinen voima. Näin totesivat pariskunta Miki Liukkonen ja Rita Behm. Kirjailija-muusikko pariskunnan "kisulibehmille" luoma Instagram-tili kun ylitti hetkessä valtakunnallisen uutiskynnyksen. Kissa ilmeisesti kyllästyi suosioonsa ja päätti sulkea sometilinsä. ...

Tähän ammattiin ex-tangokuningatar Maria Tyyster pian valmistuu!

Vuoden 2014 tangokuningatar Maria Tyyster on todellinen moniosaaja. Laulamisen lisäksi hän toimii personal trainerina ja nyt tänä vuonna hän valmistuu sosionomiksi. "Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aloitin tänään viimeisen lukukauden ...