Sebastian Tynkkynen oli kuolla jo ennen syntymäänsä!

Sebastian Tynkkynen valittiin perussuomalaisten puoluekokouksessa puoleen 3. varapuheenjohtajaksi. Menestyksestään huumaantunut kansanedustaja ryhtyi kehumaan Suomea Instagram-sivuillaan.

Hän paljasti myös lapsuudestaan asioita, kuten elon köyhän viiden lapsen yksinhuoltajan poikana. Hän kertoo myös, että oli menehtyä jo ennen syntymäänsä.

“Monessa muussa maassa en olisi syntynyt. Napanuora oli kiertynyt kaulani ympärille. Terveydenhuollon ammattilaiset pelastivat minut. Äitini kiidätettiin kiireellä leikkaussaliin hätäsektioon, maha auki ja poika sinertävänä ulos. Lääkärin mukaan oli vain sekunneista kiinni, että olisin kuollut.”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Sebastian Tynkkynen (@sebastiantynkkynen) jakama julkaisu

Kuva: Sebastian Tynkkysen Instagram-sivu

Aiheeseen sopivaa

Salkkari-Hannan perheen suuri suru – koira jouduttiin lopettamaan!

Salkkari-Sallan eli Hanna Kinnusen perheen rakas Sisu-koira jouduttiin lopettamaan. Valloittava pentu kärsi perinnöllisistä sairauksista. " Teen tämän päivityksen raskain mielin, mutta kerron tästä, koska niin moni kyselee, missä stooreissani näkynyt ...

Maria Nordin kohauttaa taas: “Unohda diagnoosisi”

Vaihtoehtohoitoguru Maria Nordin osaa kyllä hämmentämisen taidon. Nyt hän käskee unohtamaan sairauksien diagnoosit. "Sairaudesta on vaikeampi toipua diagnoosin jälkeen. Aloita parantuminen unohtamalla diagnoosisi. Älä vakuuta itseäsi diagnoosillasi ja hakeudu vertaisryhmiin", ...

Pippa Laukka palasi sorvin ääreen lääkäriksi!

Tv-lääkäri Pippa Laukka on televisiosta tullut tutuksi varsinkin Olet mitä syöt-ohjelmasta, jossa hän paimentaa julkkiksia terveellisempiin elämäntapoihin. Pippa oli välillä pomonkin hommissa, mutta nyt hän palannut sorvin ääreen tavallisen lääkärin ...

Miki Liukkosen ja Rita Behmin kohukissa jäi sometauolle!

Somella on ihmeellinen voima. Näin totesivat pariskunta Miki Liukkonen ja Rita Behm. Kirjailija-muusikko pariskunnan "kisulibehmille" luoma Instagram-tili kun ylitti hetkessä valtakunnallisen uutiskynnyksen. Kissa ilmeisesti kyllästyi suosioonsa ja päätti sulkea sometilinsä. ...

Tähän ammattiin ex-tangokuningatar Maria Tyyster pian valmistuu!

Vuoden 2014 tangokuningatar Maria Tyyster on todellinen moniosaaja. Laulamisen lisäksi hän toimii personal trainerina ja nyt tänä vuonna hän valmistuu sosionomiksi. "Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aloitin tänään viimeisen lukukauden ...