Aki Tykki pelasi Fortuna-peliä

MUISTATKO SUOMALAISEN KLASSIKON? AKI TYKKI RÖKITETTIIN TÄSSÄ PELISSÄ MURSKALUKEMIN!

Muistatko yli yhdeksänkymmentä vuotta vanhan kuulienvierittelypelin Fortunan? Klassikkolautapelin loi jyväskyläläinen opettaja Juho Jussila, joka kehitti pelin 1920-luvulla laskemisen apuvälineeksi. Aikansa sensaatio on niittänyt mainetta ympäri maailmaa. Vielä tänäkin päivänä monet suomalaiset lumoutuvat pienten kuulien seuraamisesta.

Mainiona esimerkkinä mainittakoon Happoradion solisti Aki Tykki, 44, joka kertoi Instagramissa pelanneensa poikansa kanssa Fortunaa. Lyhyeksi jäänyt pelituokio päättyi murskalukemiin 100-0, pojan rökittäessä isänsä.

– Jälkikasvun kanssa Fortunaa pelattiin niin että hän ampui kolme palloa ja julisti pelin sitten päättyneeksi. Hävisin pistein 100–0. Olen laittanut ottelusta valituksen liittoon, saa nähdä miten käy, kertoi laulaja huvittuneena.

Fanit innostuivat kehumaan kaikkien aikojen lelua.

– Klassikko on aina klassikko.

– Meiltäkin löytyy Fortuna, joku hieno vihreä juhlaversio vieläpä. Kestää aikaa.

– Ihan parhaita pelejä! Lyö laudalta Kasinon.

Ajan hammas ei ole purrut tähän peliin, katso kuva alta.


Kuvan voit katsoa myös täältä.

Perinteisessä Fortunassa työnnetään kepillä kuulaa ja yritetään saada kuula jäämään pistealueelle. Kun kuula pysähtyy, pelaaja saa pistealueen osoittaman määrän pisteitä. Kuula voi myös mennä ohi pistealueesta – silloin ei tule pisteitä. Peli loppuu sitten kun kaikki kuulat on käytetty. Silloin pisteet lasketaan yhteen, ja eniten pisteitä saanut on voittaja.

KUVAT: Instagram / Aki Tykki

Aiheeseen sopivaa

Syntisen kuuma Erika Vikman.

Erika Vikman otti viekoittelevan sänkykuvan!

Erika Vikman on lomaillut etelän lämmössä kesän keikkaputken jälkeen. Ja voi pojat  millaisen kuvan on Erika Instagram Storiesiin ottanutkaan. [gallery link="none" columns="1" size="large" ids="12872"]

Meiju Suvas auto-onnettomuudessa!

Laulaja Meiju Suvas joutui tv-ohjelman kuvauksissa elämänsä ensimmäistä kertaa auto-onnettomuuteen. Tätä voi pitää ihmeenä, kun ajattelee, kuinka paljon Meiju joutuu ajamaan työnsä puolesta. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. "Tänään ollaan tv-ohjelman kuvauksissa, ...

Armi Toivanen pysäytti taskuvarkaan!

Näyttelijä Armi Toivanen toimi esimerkillisesti ja pysäytti metroportaissa mahdollisen taskuvarkaan. "Estin just ruuhkaisissa liukuportaissa yhden tyypin avaamasta edellä olevan reppua. Pitäkää omaisuutenne turvassa", Armi muistuttaa Instagram Storiesissa. [gallery link="none" columns="1" ...

Nooralotta purskahti itkuun.

Nooralotta Neziri juhlisti horoskooppimerkkiään seksikkäällä kuvasarjalla!

Aitajuoksijatähtemme Nooralotta Neziri on horoskooppimerkiltään skorpioni ja juhlisti sitä seksikkäällä kuvasarjalla Instagramissa. Jotain skorpiomaisen iskevää Nooralotassa todellakin on. Niin ja. Urheilijat eivät todellakaan näytä siltä miltä ennen.   Näytä tämä ...

Onlyfans-tähti Iris Flinkkilä luennoi ADHD:sta hottiskuvien kera!

Onlyfans-tähti Iiris Flinkkilä luennoi Instagramissa ADHD:sta eli todella tärkeästä asiasta. "Jos tuntuu siltä että ”kaikilla on nykyään ADHD”, niin se johtuu siitä, että aiheeseen liittyvän tietoisuuden lisääntymisen vuoksi me neuroepätyypilliset ...