Maria Veitola pukeutui kokopinkkiin asuun.

Maria Veitola liittyi Tiktokiin epäillen!

Maria Veitola päätti liittyä Tiktokiin. Päätös ei ollut helppo, sillä kokemukset somesta ovat olleet huonoja.

Mietin pitkään, että liitynkö ylipäätään tiktokiin ja toisaalta, että miksi en kokeilisi. Kerroin vähän aikaa sitten, että poistuin Twitteristä eli nykyisestä X:stä nimenomaan sen toksisen ja ahdistavan keskustelukulttuurin takia. En yksinkertaisesti kestänyt jatkuvaa vihapuhetta, joka yleensä kohdistui naisiin tai vähemmistöihin. Tai minuun. Miksi siis altistan itseni jälleen uudelle alustalle, joka on tunnettu yhtä lailla räävittömästä kommentointi- ja keskustelukulttuurista. Suoraan sanottuna en ole ihan varma. Kuitenkin haluaisin nähdä muutoksen, joten miksen samantien olisi itse se muutos”, Maria pohti Instagramissa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Aiheeseen sopivaa

Eveliina Mäntykangas seksikkäissä pikkujoulukuvissa!

Matti Nykäsen tytär Evelliina Mäntyjangas esiintyi Instassa pikkujoulukuvissa edukseen.   Näytä tämä julkaisu Instagramissa   Henkilön Eve |Äitiyden molemmat puolet | Valmentaja (@eveliinamantykangas) jakama julkaisu

Katri Haapasen asento sekoitti pasmat.

Katri Haapanen seksikkään talvisella videolla!

Katri Haapanen esiintyy seksikkään talvisella videolla Instagram-sivuillaan. Voi tulla kuuma keskelle talvea.   Näytä tämä julkaisu Instagramissa   Henkilön Katri-Marika Haapanen (@katrimarikahaapanen) jakama julkaisu

Tältä näyttää Salkkareiden alkuperäiskaarti nyt!

Ex-salkkarinäyttelijä Venla Saartamo latasi Instagram Stories-sivuilleen harvinaislaatuisen kuvan. Nimittäin Salatut Elämät-tähtien alkuperäiskaartin kokoontumisesta. Mukana on monia tuttuja naamoja yli 20 vuoden takaa. [gallery link="none" columns="1" size="large" ids="13275"]

Anssi Kela muisteli vanhoja promokuviaan.

Anssi Kela jäi tauolle: “Nukun päivät ja valvon yöt!”

Anssi Kela jäi keikkatauolle esiinnyttyään rautakauppiaille. Mutta laakereilleen mies ei jää lepäämään. "Keikkatauko ei suinkaan tarkoita lomaa. Nyt priorisoin luovan toiminnan kaiken muun edelle. Operoin aamusta iltaan työhuoneessani uuden musiikin ...

Harri Gustafsberg joutui sairaalaan!

Tv-kasvo Harri Gustafsberg joutui sairaalaan. Sairaalaan joutumisen syistä hän ei avaudu somessa, mutta kiittelee saamaansa palvelua vuolaasti. "Asioista tulee tärkeitä, vasta kun ne koskettavat konkreettisesti. Minulla nousee edelleen kunnioitus lääkäreitä ...