Radiosta ja televisiosta tuttu Harri Moisio tuli miehen ikään ja täytti 50 vuotta. Mies itse oli hieman hämmentynyt vuosipäiviensä saamasta huomiosta.
“Olen otettu ja häkeltynyt kaikesta viime päivinä saamastani huomiosta. Kiitos ihan jokaiselle, jotka ovat minua eri tavoin muistaneet. Ajatus oli edetä matalalla profiilila uudelle vuosikymmenelle, mutta siinä en ihan onnistunut 😆 Hyvä niin, kyllä tämä kaikki hyvältä tuntuu. Viestejä olen saanut niin moneen eri tuuttiin, että en ole kaikkia ehtinyt vielä edes lukea. Jokaisen tulen lukemaan viikonlopun aikana, se on selvä”, Harri kelaa.
Syntymäpäivät olivat muuten erikoisena päivänä.
“Perjantaina – kyllä, synttärit olivat perjantaina 13. päivä – illallistin perheen kanssa ja sonnustauduin uuteen smokkiini. Rusetin kanssa oli yhä haasteita, mutta kerta kerralta solmiminen sujuu jo paremmin. Harjoitus tuskin mestaria tässä tapauksessa tekee, mutta tyydyttävään lopputulokseen on mahdollista päästä. Se riittää 😁”, Harri naureskelee.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Kuva: Harri Moision Instagram-sivu