Suvi Pitkänen lensi yli Uudenmaan rajan

DJ-Suvi Pitkänen miksasi kollegan kappaleen – joutui haukkumisen kohteeksi!

Monista tosi-tv-ohjelmista tuttu, ja seuraavalla Selviytyjät – kaudellakin nähtävä DJ Suvi B eli Suvi Pitkänen remiksasi suomipoppari Sanan Supervoima – kappaleen.

“Biisi antoi mulle voimia siinä tilanteessa, kun tarvitsin sitä selviytyäkseni elämäni kriisistä. Se sai mut kirjaimellisesti keräämään itseni ja ryhdistäytymään tilanteessa, kun narut ei oikeastaan olleet enää mun käsissä. Toivon, että tää biisi tekee niin myös muille”, Suvi kertoo Uutiskunkulle.

Suvi esiintyy myös alkuperäisen kappaleen musiikkivideolla.

“Biisi on voimaannuttava ja liputtaa sen puolesta, että jokainen on ja tekee mitä haluaa muista välittämättä”, Sana kertoo.

Sana on ajanut asiaansa myös aktiivisesti Instagram -tilillään.

“Paljon on tullut kiitosta kun puhun näistä asioista”

Pelkkää positiivista ei palaute kuitenkaan ole ollut.

“Oon ollut järkyttynyt siitä, miten esimerkiksi Suvin ulkonäköä on haukuttu, ja multa on kysytty suoraankin, että miksi vitussa mä otin hänet mun videolle?, Sana suree.

“En ymmärrä, miten ihminen voi olla niin ilkeä, tai miten joku näkee oikeudekseen arvostella toista”, Sana ihmettelee.

“Supervoima on just se biisi, jolla näytetään keskisormea näille tyypeille, te ette todellakaan pysty lannistamaan”

Aiheeseen sopivaa

Renny ja Johanna Harlinin perheonni jatkuu – kaikkia se ei miellytä!

Renny ja Johanna Harlin pieni tytär Coco Liisa Maria Harlin elää todellista pikkuprinsessan elämää. Pariskunta on myös avokätisesti jakanut someen kuvia tyttärestään ja elämästään. Tällä kertaa perhe oli hevosajelulla New ...

Sampo Kaulanen uteli Janni Hussilta

Sampo Kaulasen perheen Thaimaan-matka oli tulla kalliiksi!

Kyläkauppias Sampo ja Minttu Kaulasen perheen Thaimaan-loma ei mennyt kuin Strömsössä. Minttu ja perheen tytär sairastuivat vatsatautiin. Kaikeksi onneksi kallista hoitoa Thaimaassa korvasi matkavakuutus. "Vaimo ja lapsi pääsi sairaalasta! Kaikki ...

Herra Ylppö kohautti punaisissa huulissa

Herra Ylpölle ei tipu apurahoja: “Aika pitkälle sama kuin koronatukien kanssa!”

Taannoin Suomessa kohistiin artisteille jaetuista hulppeista koronatuista. Esimerkki huipputulot tahkonneelle Olavi Uusivirralle koronatukea jaettiin avokätisesti. Ilmeisesti Herra Ylpölle niitä ei ole liiennyt. Hän arvostelee ankarin sanoin Instagramissa apurahojen jakoa. Ylppö ...

Harri Syrjänen laittoi hampaat uusiksi!

Julkkiskokki Harri Syrjänen toteutti yhteistyökumppaninsa kanssa pitkäaikaisen haaveensa. Hän nimittäin laittoi hampaansa kuntoon. "Vihdoinkin suorat hampaat. Mulla oli erilaisia hammasongelmia; yks etari oli katki juuresta, ikenet oli vetäytyny, hampaat vihlo, ...

Nooralotta purskahti itkuun.

Näin sähäkästi treenilaitteet saavat kyytiä Nooralotta Neziriltä! Katso hauska video!

Pikaaiturijuoksija Nooralotta Nezirillä täytyy juoksijana olla vähintään kohtuulliset jalkavoimat. Treenejä hän ei ammattiurheilijana voi unohtaa talvipakkasillakaan. Niinpä kuntosalilla jalkatreenilaite saa kyytiä oikein kunnolla. Nooralotalla mopo lähtisi varmasti käyntiin. Taustalla onkin ...