bitcoin

Bitcoinin arvo hipoo pilviä – Korvaako Bitcoin kullan sijoitusmarkkinoilla?

Bitcoin on repinyt otsikoita talousuutisten puolella enemmän kuin koskaan viimeisen parin
vuoden aikana. Oli kyse sitten sen jättimäisistä hintaharppauksista, tai sen louhintaan
käytettävän sähkön määrästä, Bitcoin on ainakin nimenä tänä päivänä tuttu kaikille.
Vaikka sekä valtiot, että keskuspankit pyrkivät edelleen kieltämään kryptovaluuttojen
olemassaolon, sillä ei näytä olevan mitään vaikutusta niiden kasvuun ja vahvistumiseen.
Moni meistä ei edes ymmärrä miten suuresti kryptovaluutat ja niiden pohjana toimiva
lohkoketjuteknologia on jo läsnä arkielämässämme.

Mutta se suurin Bitcoinissa kiinnostava asia on tottakai sen hinta ja hinnan kehitys. Tämä
kiinnostavuus johtuu tietenkin siitä, että perinteisillä rahoitusmarkkinoilla ei ole koskaan
nähty mitään Bitcoinin kaltaista: 3.12.2020 yksi Bitcoin oli yli 19 000 dollarin arvoinen, ja
kuukautta myöhemmin, 9.1.2021 se oli kaksinkertaistanut arvonsa, ja istui yli 40 000 dollarin
hinnassa per coin.

Ei varmasti tarvitse mainita, että ne jotka olivat osanneet sijoittaa Bitcoiniin ennen joulukuuta
2020 ovat sittemmin voineet sanoa heipat päivätyölleen. Ja hei, Bitcoinhan ei todellakaan
ollut vielä valmis! Huhtikuuhun 2021 mennessä yksi Bitcoin oli yli 60 000 dollarin arvoinen.
Bitcoin on jotain, mitä monen on vaikea ymmärtää, mutta kenellekään ei varmasti ole
epäselvää, että sijoituskohteena se on kirjaimellisesti kultaakin kalliimpi. Kerromme
seuraavaksi tarkemmin, mikä Bitcoin itse asiassa on ja mistä sen arvo koostuu, mutta jos
sormesi jo syyhyävät, niin Sijoitusrahastot.org neuvoo lukijoitaan siitä, milloin ostaa Bitcoin ja
miten.

Mikä Bitcoin on ja mistä sen arvo koostuu?

Bitcoin on digitaalinen valuutta, eli sillä ei ole lainkaan fyysistä muotoa, vaikka se usein
esitellään kolikkona mediassa. Se perustuu lohkoketjuun, joka taas on hajautettu, julkinen
kirjanpito. Käytännössä yksi lohko lohkoketjussa vastaa yhtä Bitcoinia. Näitä lohkoja
louhitaan koko ajan lisää, kunnes kaikki 21 miljoonaa Bitcoinia on tuotu markkinoille.
Lohkoketjuteknologia on huomattavasti turvallisempi ja varmempi järjestelmä tietojen ja
varojen säilyttämiseen, kuin mikään internetpohjainen ratkaisu, varsinkin kun kyseessä on
niin iäkäs ja kehittynyt lohkoketju kuin Bitcoin.

Koska Bitcoin perustuu lohkoketjuun, sillä ei ole lainkaan keskitettyä hallintoa, kuten
keskuspankkia. Lisäksi sen avoimuus ja julkisuus tarkoittaa sitä, että kaikki siirrot pystytään
jäljittämään. Eli esimerkiksi jos joku varastaa Bitcoineja, ne, ja niiden varastaja voidaan
jäljittää. Tämä tottakai vähentää Bitcoinien varastamisen järkevyyttä heti alkuunsa.

Keskitetyn hallinnon, eli keskuspankkien puute tarkoittaa myös sitä, että kryptovaluuttojen
arvo koostuu aivan eri asioista, kuin fiat-valuuttojen arvo, joka on täysin keskuspankkien
kontrollissa. Avaamme seuraavaksi sinulle hieman, mitkä asiat vaikuttavat Bitcoinin arvoon:
Keskitetyn kontrollin puuttuessa se suurin vaikutusvalta Bitcoinin arvon kehitykseen on
markkinavoimilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän Bitcoinilla on
käyttäjiä, sitä korkeammaksi sen arvo kasvaa, ja sitä vakaampi siitä tulee. Erilaiset valtiolliset
sääntely- ja rajoitustoimenpiteet voivat ajoittain saada Bitcoinin arvon laskuun, mutta joka
kerta se ponnahtaa taas ylös.

Ja nyt Bitcoin on tullut suuren yleisön tietoisuuteen, kiitos Teslan perustajan, Elon Muskin,
mutta erityisesti sen käytön laajentuessa perinteisille rahoitusmarkkinoille. Bitcoin pysyi
pitkään yksityissijoittajien suosikkina, mutta viime aikoina kiinnostus sitä kohtaan on
lisääntynyt erityisesti institutionaalisten sijoittajien saralla.

Institutionaaliset sijoittajat käyvät aktiivisesti kauppaa Bitcoinilla huomattavasti suuremmilla
summilla, kuin mihin yksityissijoittajat pystyvät. Tämä taas takaa Bitcoinin ekosysteemin
likviditeetin, mikä taas ketjureaktion tavoin hillitsee sen volatiliteettia, ja luo vakautta.
Vakauden lisääntyessä yhä useampi yksityinen sijoittaja, sekä yritys kiinnostuu siitä.
Jo nyt monet yritykset ovat kääntyneet Bitcoinin puoleen varainhoidon saralla, ja koko ajan
suurempi määrä yrityksiä hyväksyy Bitcoinin maksuvaluuttana esimerkiksi
verkkokaupoissaan. Kaikki tämä nostaa Bitcoinin arvoa. Mutta on yksi asia, joka tekee
Bitcoinista kaikkia perinteisiä sijoituskohteita vahvemman suuressa kuvassa:
Kun taloudella menee huonosti, sijoittajat usein kääntyvät kullan puoleen. Mutta tänä
päivänä kulta on jäänyt kakkoseksi, kun sen sijaan Bitcoinin on nähty tarjoavan parempaa
suojaa fiat-valuuttojen epävakautta vastaan maailmanlaajuisesti. Nyt voidaan jo sanoa, että
kun taloudella menee huonosti, kryptovaluutat lähtevät nousuun.

Bitcoinin hinnannousut ovat stratosfäärisiä

Bitcoin on ensimmäinen markkinoille onnistuneesti tuotu kryptovaluutta. Sen lohkoketju
julkaistiin vuonna 2009 talouskriisin keskellä, ja siitä lähtien sen arvo on kasvanut jättimäisin
rykäyksin. Tästä nähtiin viitteitä vain pari vuotta sen markkinoille tulon jälkeen:
Bitcoin avasi vuoden 2013 noin 13 dollarin hinnassa per coin, ja hyppäsi vain neljä kuukautta
myöhemmin yli 200 dollariin per coin. Tämä oli vasta alkusoittoa, ja vuoden 2017 loppu on
jäänyt talouden mullistuksien saralla historiankirjoihin. Bitcoin avasi vuoden 2017 noin 1 000
dollarin hinnassa, ja nousi 17. joulukuuta 20 089 dollarin hintaan.
Tämän seurauksena Bitcoin tuli ainakin nimenä tutuksi kaikille, ja valtiot sekä yhtiöt ympäri
maailman alkoivat kartoittaa tätä uutta ilmiötä nimeltä kryptovaluutta. Ja kuten mainitsimme,
käytön lisääntyminen nostaa Bitcoinin hintaa. Vuoden 2017 hintapiikin jälkeen Bitcoinin arvo
kuitenkin suli, ja pysyi pitkään alle 10 000 dollarissa. Kunnes tuli koronapandemia, ja
talouden täyssulku.

Mainitsimme aiemmin, että Bitcoin toimii erinomaisena puskurina talouden kriiseille, ja vuosi
2020 oli erinomainen esimerkki tästä. Maaliskuussa 2020 koko maailma sulkeutui, talous
siinä mukana. Tämän seurauksena myös kryptomarkkinat dippasivat, mutta vain
hetkellisesti. Talousmarkkinoilla tuolloin tehdyt päätökset saivat sijoittajat panikoimaan, ja
kääntymään sankoin joukoin kryptovaluuttojen puoleen.

Ja koska Bitcoin oli se kaikkein tunnetuin, se sai tietenkin suurinta huomiota osakseen.
Bitcoin aloitti vuoden 2020 noin 7 000 dollarin arvossa, ja oli maaliskuun loppuun mennessä
kivunnut taas yli 18 000 dollariin.

Epävarmuudet talousmarkkinoilla jatkuivat vielä vuoden 2021 puolelle, ja tähän mennessä
Bitcoinista oltiin alettu laajemmin puhua arvon säilyttäjänä samalla tavalla kuin kullasta.
Bitcoinin kyky säilyttää arvonsa yhdistettiin kuitenkin sen rajattuun tarjontaan, sillä olemassa
on vain 21 miljoonaa Bitcoinia, joista suurin osa on jo louhittu. Tässä vaiheessa Bitcoinia
alettiin kutsua uudeksi kullaksi.

Mutta kukaan ei osannut valmistautua siihen, mitä vuosi 2021 toi mukanaan! Tammikuussa
2021 osakemarkkinoilla tapahtui kummia, minkä päälle Elon Muskin twiitit saivat
kryptomarkkinat sekoamaan. Kaikki tämä lisäsi kryptojen tunnettuutta, mikä mahdollisti kaksi
Bitcoinin hintaennätystä vain kolmessa kuukaudessa: tammikuussa Bitcoin nousi 40 000
dollariin ja maaliskuussa se ylsi yli 60 000 dollariin.

Kesään mennessä hinta suli reippaasti, mutta marraskuussa 2021 Bitcoin näytti taas
epäilijöille ne kuuluisat närhen munat ja kävi jälleen tekemässä uuden ennätyksen: 68 521
dollaria per coin. Löytyykö vielä niitä, jotka epäilevät Bitcoinin tulleen markkinoille
jäädäkseen?

Aiheeseen sopivaa

Tällainen on Kimin luksusgrilli.

Räikkösiltä ilouutinen – vauva tulossa!

Ex-formulatähti Kimi Räikkönen ei ole jäänyt eläkkeellä laakereilleen lepäämään vaan ns. pannut tuulemaan. Kimi ja Minttu Räikkönen nimittäin ilmoittivat perheenlisäyksestä Instagram-sivuillaan. Perheeseen on tulossa tyttö. Kuvassa Mintulla on jo suloinen ...

Helena Ahti-Hallberg poseeraa sängyssä – valittaa univaikeuksiaan!

Tuttu tanssituomari Helena Ahti-Hallberg poseeraa Instassa hotellin mallina raukeasti sängyllä maaten. Uni on ilmeisesti maistunut. Samalla Helena avaa univaikeuksiaan. "Mulla on kotona vaikeuksia nukkua, osaksi syytän siitä sänkyä", hän toteaa. ...

Cristal Snow osallistui viihdeohjelmaan – joutui murskakritiikin kohteeksi!

Monitoimies Cristal Snow osallistui uuteen Hengaillaan-viihdeohjelmaan yhdessä jokapaikanhöylä Sauli Koskisen kanssa. Heidän huumorinsa oli monille katsojille liikaa. "Saaduista kommenteista päätellen voisi luulla, että eilen olisin murhannut jonkun. Sen verran vakava ...

Miss Paraskeva uhkeana tennisvideolla!

Suomalainen muotimalli ja Playboy-kasvo Miss Paraskeva eli Pasha Pozdianiakova näyttää mallia tenniskentällä, kuinka rinnat saadaan tuettua tai kuinka monta palloa rintojen väliin. Miss Paraskevahan on tunnettu suurista rinnoistaan. Ja jo ...

Erin Anttila on jäämässä pian biisintekotauolle!

Laulaja Erin Anttila kehottaa Instassa fanejaan nyt keikoilleen. Hän on nimittämässä jäämässä tauolle, kuten yllättävän moni tähtiartisti. "Vetäydyn kirjoittamaan uusia kappaleita kesän festareiden jälkeen vähintään vuodeksi ja seuraaviin konsertteihin menee ...