Big Brotherista tuttu Janica Kortman kärsii vakavasta raudanpuutteesta. Sairaus on vienyt muuten urheilullisen Janican huonoon kuntoon. Janica päivitti kuulumisiaan Naistenklinikalta.
“Täällä sitä ollaan taas Naistenklinikalla, tällä kertaa tankilla, mulle tehdään rautainfuusio, eli suonensisäinen rautahoito. Hemoglobiini oli viimeisen mittauksen mukaan 100 ja ferritiini 4. Voin sanoa, että olen ollut todella uupunut ja väsynyt viimeiset kuukaudet. Elämästä, perusasioista, perheestä ja työstä olen selvinnyt juuri ja juuri rimaa hipoen. Muisti on ollut todella huono. Ihmettelin, kun kiipesin yhtenä päivänä neljänteen kerrokseen rappuja, niin puhti loppui, voimat vaan hyytyi, vaikka olen aina ollut liikunnallinen ja kuntokin normaalisti hyvä”, Janica raportoi.
Kaiken huipuksi Janicalta poistetaan vielä kohtu,
“Pian on edessä kohdun poisto leikkaus, koska mulla on siellä hyvälaatuinen myoomakasvain, mikä aiheuttaa todella runsasta vuotoa, sen myötä raudan menetystä ja siksi olen tässä tilanteessa nyt”, Janica jatkaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Kuva: Janica Kortmanin Instagram-sivu